Badwater 135 tunnetaan aiheellisesti nimellä ”The World's Toughest Foot Race”. Kilpailu alkaa heinäkuussa Death Valleysta, jossa päivälämpötila nousee usein yli 43 °C:n. Reitti kulkee 217 km (135 mailia) Yhdysvaltojen mannerosan matalimmasta kohdasta (86 m merenpinnan alapuolella) puoliväliin maan korkeimman vuoren rinnettä (2 548 m).
COROS-urheilija ja ammattilaispolkujuoksija Max Jolliffe juoksi tämän vuoden kilpailun aikaan 20:53:41. Hänestä tuli kilpailun historian ensimmäinen alle 21 tunnin juoksija, ja hän paransi vuodesta 2019 voimassa ollutta reittiennätystä noin 39 minuutilla – ensimmäisellä yrityksellään.
Käytetyt tuotteet:
Kuumuutta kohti
Maxin kilpailudata kertoo virheettömästä suorituksesta. Syke pysyi suurimman osan kilpailusta sykealueilla 1 ja 2, ja ensimmäisessä nousussa hän vietti tunnin alueella 3. Hän seurasi kehon sisäistä lämpökuormaa CORE Body Temperature Sensor -anturilla, ja COROS POD 2 mittasi ympäristön lämpötilaa kengästä. Lähtö Death Valleysta tapahtui 42 °C:n lämmössä, ja yöllä viileni hieman, mutta iltapäivän helle huipentui 47 °C:een lähes kuusitoista tuntia kilpailun alusta.

POD 2 -datassa näkyy useita jyrkkiä lämpötilan pudotuksia. Ne johtuivat Maxin viilennysstrategioista, joista voit lukea lisää alempana.
Max ei kertaakaan tuntenut, että kuumuus olisi saanut hänet kiinni. Hän ohitti juoksijoita jokaisessa kilpailun kolmessa suuressa nousussa, piti vauhtinsa pitkällä ja raskaalla tasaisella osuudella iltapäivällä ja kovensi viimeisillä kilometreillä tavoittaakseen sekä kärjessä juosseen Tamás Bódisin että reittiennätyksen viimeisessä nousussa kohti maalia.
”I didn't ever feel like I was getting too warm, or that feeling that I need to throttle it back because I'm getting too hot”, Max sanoi. ”I never felt that once.”
Sellainen tyyneys maailman kuumimmassa kilpailussa ei synny sattumalta. Voiton takana olivat vuosien kestävyysharjoittelu, viikkojen lämpöharjoittelu ja tuntien logistinen valmistelu.
Harjoitussuunnitelma
Max aloitti valmistautumisen Badwateriin pian Cocodona 250 -kilpailun jälkeen, joten aikaa oli noin kaksi kuukautta. Hän ei aloittanut tyhjästä: Cocodona vaatii valtavan aerobisen pohjan, ja sielläkin voi olla kuuma. Keskeytettyään sen kilpailun Max oli valmis jättämään sen taakseen ja nälkäinen seuraavalle haasteelle.
”Training the heat and training the vert were the two most important aspects of the training”, hän sanoi.
Lämpöharjoittelua oli neljä tai viisi kertaa viikossa: kolme noin 50 minuutin aktiivista harjoitusta lämpöpuvussa (juoksumatolla tai ulkona iltapäivän helteessä) sekä yksi tai kaksi passiivista harjoitusta, koko kahden kuukauden ajan.
”I think a lot of people do heat training protocols of like 14 days”, Max sanoi. ”But to me, I felt like there's still more to get out of heat training, so we just hit it hard the entire training block.”
Nousuharjoittelu oli yhtä harkittua: intervalleja kaltevalla juoksumatolla, harjoituksia TrailConissa Olympic Valleyssa ja aikaa Badwaterin todellisissa nousuissa.
”I definitely trained sessions where the heat was quite a bit worse than what I experienced during the race. You train in harsher conditions so that, on race day, whatever conditions you're facing just feel a little bit more tolerable”, hän sanoi.
Kaksi harjoitusta tuolta jaksolta näyttää tarkalleen, miten periaate toimi käytännössä.
Kilpailuolosuhteiden simulointi

Heinäkuun 1. päivänä Maxin harjoitus keskittyi kilpailun nousujen simulointiin: toistoja ylös ja alas kuumalla asfalttitiellä. Jokainen nousu oli noin 13 km, ja koko harjoitus kesti noin viisi tuntia.
Harjoitus oli myös tietoinen testi. Kahden ensimmäisen tunnin ajan Max jätti ihon viilentämisen kokonaan väliin nähdäkseen, miten keho reagoisi.
”For the first two hours of that race, or of this training run, I didn't do any topical cooling just to see how my heat strain would do”, hän sanoi. ”And it did start to climb up.”
Loppuharjoituksen ajan hän viilensi itseään tunnin välein ja piti tehon loppuun asti. Kaiken kaikkiaan kehon lämpötila oli tarpeeksi korkea käynnistämään sopeutumista mutta tarpeeksi matala, ettei harjoitus mennyt pilalle. Vastaavissa nousuissa kilpailun aikana sekä kehon lämpötila että syke pysyivät matalampina, mikä osoitti kehon sopeutuneen tällaisten harjoitusten ansiosta.
Leikkiä tulella
Kuusi päivää myöhemmin Santiago Peakilla, hänen kotiharjoitusvuorellaan, vastaava lenkki meni pieleen. Tavoitteena oli pidempi suoritus runsailla nousumetreillä (yhteensä 2 069 m), mutta hieman yli neljän tunnin kohdalla hän joutui vaikeuksiin.
”Yeah, I kind of got smoked. I just didn't bring enough water. You can see the moment when it got really hot, my heart rate just spiked and I kind of got crushed the last bit of that training run.”

Hän pysähtyi huoltoon vain kerran, juomat loppuivat, ja hän näki sykkeensä karkaavan käsistä, kun kuumuus ja nousut kasautuivat loppua kohden. Hän taisteli viimeiset kaksi tuntia läpi ja sai arvokkaan opetuksen: kuumuuden vaaroja on kunnioitettava.
”I wasn't very smart and made a mistake that ended up not being that huge of a deal, but it was a reminder that this is serious what I'm doing, and there are consequences if I'm not careful”, hän sanoi.
Virhe sai hänet tiukentamaan nesteytyksen ja viilennyksen logistiikkaa loppujakson ajaksi. Veden loppuminen Badwaterissa ei ollut riski, jonka kannatti ottaa.
Viileänä pysyminen
Näiden harjoitusten ja opetusten jälkeen Max tiesi, että hänen kehonsa kestäisi Badwaterin kuumuuden. Kilpailupäivän toteutus perustui yksinkertaiseen järjestelmään: veteen ja jäähän. Vesi tarjoaa hien lisäksi lähteen haihtumiselle, ja modernit kankaat auttavat sitä haihtumaan entistä nopeammin.
Jää puolestaan viilentää kehoa johtumalla, mihin ilma ei pysty, kun lämpötila on yli 38 °C. Kilpailun aikana Max otti viilennystä vastaan noin kolmen kilometrin välein. Strategia ulottui syvälle tieteeseen, ja siinä haettiin parhaita kohtia siirtää lämpöä kehosta jäähän.
”I started holding my frozen bottles in my hands to dump heat using my palms, which is one of the best places to dump heat”, hän sanoi.

POD 2 mittasi ulkolämpötilaa, mutta joutui usein veden alle, kun Max sai huoltoa. Data paljastaa näin ainutlaatuisella tavalla huoltohetket ja sen, kuinka dramaattisesti lämpötila reitillä laski juuri niinä hetkinä.
Strategia toimi kuin kellokoneisto. Mikään siitä ei vaatinut pysähtymistä: huoltotiimi auttoi häntä liikkeessä koko kilpailun ajan. Yhtään askelta ei kävelty.
Viimeistelijä
Kuumin hetki, jonka Max koko päivänä tunsi, ei liittynyt mitenkään edessä oleviin 217 kilometriin.
”Honestly, the hottest that I felt was before the race even started, just getting to the basin and getting out of the car”, hän sanoi. ”It felt like an air fryer.”
Kaikki lähtöviivan jälkeen oli järjestelmä, joka oli jo testattu todellisia olosuhteita pahemmissa oloissa. Kehon lämpötila ja syke pysyivät hallinnassa, ja kun viimeinen nousu koitti, hän oli rauhallinen, keskittynyt ja ennen kaikkea viileä. Sen ansiosta hän pystyi kiihdyttämään kohdassa, jossa kaikki muut kilpailun historiassa ovat juosseet tyhjällä tankilla.
”I pushed so hard and I dug deeper than I probably ever have in any race I've ever done. And it worked out. All the hard training paid off.”











